Rv 25+0

Nyt on tullut syötyä laskiaispullaa, jäätelöä, karkkia, keksiä ym. herkkua sen verran paljon, että olo on todella kuin plussa-pallolla. Otin huvikseni itsestäni pari valokuvaakin ja voi jessus että on pöhöttyneen näköinen äippä. Enkä siis tarkoita nyt vain vatsanseutua, vaan oikein kaunis kaksoisleukakin on alkanut ilmestyä. Näyttäkäähän nyt ihmiset minulle sellainen nainen joka raskaana ollessaan näyttää entistäkin kauniimmalta ja hehkuvalta kuten olen kuullut raskaana olevista puhuttavan. Ja pah! Jollainhan sitä on lohdutettava turvonnutta ja paisunutta tulevaa äitiä kun hormonit ovat muutenkin pinnassa, ja jolle jopa portaitten nouseminen tuottaa ylimääräistä ähinää ja puhinaa. Ja tässä vaiheessa ylimääräisiä kiloja tullut siis "vasta" 6.

Tämäkin kirjoitus meinaa nyt pahasti mennä vali-valiosastoon, vaikka oikeastihan meillä on kaikki oikein hyvin supisteluja lukuun ottamatta: pikkunen ja vatsa kasvavat hyvää vauhtia ja aktiivisuutta kaverilta kyllä löytyy. Nyt kun sikiö voi jo kuulla ääniä, on tuleva isäkin jo lähes joka ilta laulanut pikkuselle hämähämähäkkiä. Ja mikä hassuinta, aina kun pikkunen on aktiivisimmillaan ja pyydän miestä kokeilemaan potkuja niin heti kaveri rauhoittuu. Täytyykin koittaa josko sama kikka tepsisi sitten kun pikkunen on jo syntynyt: isin syliin siis vaan aina kun on kurja olo :)

Kävin muuten tänään hakemassa sairaalalta lainaksi tukivyön. Jos se vaikka helpottaisi tätä kävellessä tuntuvaa juilimista. Taitaa päästä jo heti huomenna testikäyttöön, sillä olemme ajatelleet tehdä pienen ostosreissun Ikeaan. Ihan muuten vaan, mitäänhän en siis tietenkään ole ostamassa, katselemassa vaan että mitä kaikkea sitä löytyykään...:)